Esa Rajala opiskelijakunta SAMMAKKOn yhteisöllisyysasiantuntijaksi

tammi 12, 2023 | Ajankohtaista, Tiedote

Esa Rajala aloitti opiskelijakunnan työntekijänä 12.1.2023

 

Opiskelijakunta SAMMAKKOn yhteisöllisyysasiantuntijaksi on nimetty Esa Rajala. Toimenkuvaan kuuluu tutoroinnin kokonaisuus sekä opiskeluhyvinvointiin ja edunvalvontaan liittyviä työtehtäviä.

Rajalalta löytyy laajaa kokemusta tutoroinnista, tapahtumien järjestämisestä, työryhmissä opiskelijaedustajana toimimisesta, toimivasta yhteistyöstä korkeakoulun kanssa, sekä tietoteknisten alustojen ja sosiaalisen median käytöstä. Rajala on opiskellut Seinäjoen ammattikorkeakoulussa vuodesta 2018 alkaen kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomiksi. Tällä hetkellä opinnot ovat tauolla, mutta Rajalan tavoitteena on saattaa opinnot loppuun lähitulevaisuudessa. Rajala on toiminut opiskeluaikanaan mm. tutorina, SULKA ry:n tutorvastaavana sekä opiskelijakunta SAMOn tutorvastaavana ja hallituksen puheenjohtajana. Vuosi sitten Rajalalle heräsi ajatus oman opiskelijakuntansa työyhteisöä seuratessaan, että joku päivä tilaisuuden osuessa kohdalle opiskelijakuntakentällä työskentely olisi se hänen unelmiensa työpaikka.

Minulla on varmasti paljon annettavaa tutorointiin, mutta tarkoituksena ei ole kuitenkaan muuntaa SAMMAKKOa SAMOksi. Vuosien aikana olen kerryttänyt tietoa tutoroinnista muualtakin (mm. JAMKOlta hankkeen myötä, VAMOKilta tiiviin yhteistyön kautta ja tradenomien yhdistystason tutoroinnista) ja tulen ensisijaisesti pyrkimään siihen, että ohjaan SAMMAKKOn tutoroinnin takaisin yhdeksi Suomen parhaimmista SAMMAKKOn omilla vahvuuksilla. Se ei tule olemaan helppoa, mutta olen enemmän kuin valmis tähän haasteeseen!

Rajala aloitti tehtävässään 12.1.2023. Työsuhde on määräaikainen 12.6.2023 saakka.

Kaikki kysymykset nimeämisestä voi osoittaa opiskelijakunnan toiminnanjohtajalle:
Marianne Mäkelä
044 322 7503
marianne.makela@sammakko.fi