Omaan kotiin Vuokralukaalin kautta

heinä 14, 2021 | Ajankohtaista

Opiskelijaelämä alkaa yleensä muuttopuuhilla. Oli muuttomatka mikä tahansa, on omilleen muuttaminen iso askel. Asiantuntevien ammattilaisten neuvot ovat vuokra-asioissa kultaakin kalliimpia. Mikael Hanhikangas ja Emilia Hasa Vuokralukaalilta auttavat asunnon löytämisessä.

Jos muuttaa uuteen kaupunkiin, voi olla hankala hahmottaa esimerkiksi sitä, millaisia eri asuinalueet ovat. Vuokralukaalissa on vuosikymmenten kokemus asuntojen ja ihmisten yhteensovittamisesta. 

– Meillä välittäjä voi tulla vaikka nappaamaan asiakkaan linja-autoasemalta asuntokierrokselle. Yleensä saman päivän aikana voidaan vielä hoitaa asuntohakemuksen täyttäminen ja jopa vuokrasopimus, vinkkaavat Mikael ja Emilia. 

Vuokrahommat hoituvat helposti myös täysin etänä, jos välimatkaa on paljon.

– Kyllä me asunto saadaan myös kauempaa muuttaville. Sopimushommatkin hoituvat sähköisesti, Mikael vakuuttaa. 

Puhumalla selviää monesta asiasta

Varsinkin alkusyksystä vuokramarkkinoilla on kiireistä, kun monet opiskelijat etsivät uutta asuntoa. Asuntonäyttö on vaikutuksen tekemistä kahteen suuntaan. Toisaalta näytössä asunnon pitää tuntua sopivalta sitä etsivälle, toisaalta se on myös tilaisuus näyttäytyä hyvänä hakijana. Asunnoista on jopa kilpailua, joten hakuvaiheessa kannattaa olla skarppina.

Varsinaisessa asuntohakemuksessa voi kertoa lyhyesti itsestään ja elämäntilanteestaan.  Hakemuksessa on hyvä tuoda ilmi se, miten vuokra maksetaan, eli esimerkiksi kertoa nostavansa opintotukea ja -lainaa sekä asumislisää. Aktiivisuus hakuvaiheessa yleensä kannattaa, sillä monesti Vuokralukaalista suositellaan sopivaa vuokralaista vuokranantajalle. 

– Kyllä meihin vaikutuksen tekee vuokralaisen aktiivisuus. Puhelinsoitto tai käynti toimistolla hakemuksen lisäksi on aina plussaa, neuvoo Mikael.

Rahavaikeudetkaan eivät ole ehdoton este asunnon löytämiselle. Mikael kertoo, että yhä useammalla asunnonhakijalla on maksuhäiriömerkintöjä, jotka voivat vaikeuttaa asunnon löytämistä, mutta eivät estä sitä. Tässäkin asiassa Mikael ja Emilia kannustavat avoimuuteen.

– Kun rehellisesti kertoo, mistä velat ovat tulleet ja miten ne on hoidettu, on jo hyvällä tiellä. Me näemme rekistereistä kyllä tilanteen, mutta aina on hyvä itse puhua ja kertoa. Vuokranantajatkin ovat ihmisiä ja yleensä hyvin ymmärtäväisiä. 

Vuokravakuus kattaa mahdolliset vahingot

Vuokra-asuntoon kuuluu yleensä myös vuokravakuus. Vuokravakuus tai takuuvuokra on vuokranantajan velvoittama taloudellinen vakuus asunnosta. Vuokravakuudella varmistetaan se, että jos asunnossa esimerkiksi tapahtuu vuokralaisen aiheuttamia vahinkoja, voidaan vakuussummalla korvata niitä. Tyypillisesti vakuuden suuruus on 1–2 kuukauden vuokra. 

Jos vuokravakuusrahaa ei ole, voidaan myös miettiä muita ratkaisuja. Yksi vaihtoehto on henkilötakaus, jossa esimerkiksi perheenjäsen takaa vuokran rahavakuuden sijaan.

– Vakuus on opiskelijalle iso summa laittaa sivuun, vaikka sen aikanaan saakin takaisin. Siksi kannattaa aina kysyä ja keskustella, mikäli vuokravakuuteen joustoa kaivataan, kannustaa Mikael. 

Vuokralukaalissa puhutaan myös kelaa

Mikael ja Emilia ovat kumpikin SAMK-kasvatteja ja molemmilla on hyvin muistissa vuokra-asunnon haku ja opiskelujen aloittaminen. Kelan vaatimusten ymmärtäminen on välillä hankalaa, se tiedetään myös Vuokralukaalissa.

– Me autamme myös Kelan kanssa. Jos jotain ei ymmärrä, niin meidän mahtava toimistopäällikkö viimeistään osaa auttaa! 

Vuokralukaali palvelee myös asumisen aikana. Muuttoavuksi voi lainata Vuokralukaalin peräkärryn. 

– Meillä on vuosikymmenten kokemus ja tieto-taito niin vuokrasopimuksista, putkiremonteista kuin muuttamisestakin. Vastauksia ja apua saa kyllä, kun kysyy, nauravat Emilia ja Mikael. 

5 + 1 VINKKIÄ VUOKRA-ASUNNON HAKUUN:

  1. Mieti tarkasti mitä haluat ja tarvitset: Minkä kokoisen asunnon, mistä ja mihin hintaan. 
  2. Laske kustannukset: Millaiseen vuokratasoon tulosi riittävät? 
  3. Selaa vuokrailmoituksia tai kilauta Vuokralukaaliin – kaikki asunnot eivät välttämättä ehdi ilmoitukseen asti!
  4. Käy näytössä, kirjoita vuokra-asuntohakemus ja soita perään! 
  5. Tarkista vuokrasopimuksesta ainakin vuokran suuruus, sopimussakko ja vuokravakuus. 
  • Avaa suu! Aina kun jokin asia mietityttää tai haluat neuvotella, ota asia rohkeasti puheeksi Vuokralukaalin henkilökunnan kanssa.

Vuokralukaali on Opiskelijakunta SAMMAKKOn yhteistyökumppani. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran heinäkuussa 2020.